Media Tailor

ASIAKASTARINAT

Yle Arkiston valokuvakokoelmien siirto Media Pocketiin

Satoja tuhansia tiedostoja ja korvaamatonta kulttuurista arvoa. Yle on vaihtanut Yle Arkiston valokuvien arkistointiin käyttämänsä alustan ja keskittää jatkossa yhä enemmän yhtiön valokuvien hallinta- ja arkistointitoimintoja Media Pocketiin.

 

Yle eli Yleisradio näki ensimmäistä kertaa päivänvalon jo vuonna 1926. Siitä alkaen se on tuottanut suomalaisille monipuolista sisältöä läpi vuosikymmenten.

Nykyään Ylen sisältötarjonta on valtava. Sillä on kolme televisiokanavaa, kuusi radiokanavaa, teksti-TV, suoratoistopalvelu Yle Areena, mobiilisovellus sekä internetpalvelut yle.fi-sivustolla.

Vähemmästäkin ymmärtää, että Ylen historiaan mahtuu erilaista sisältöä käsittämättömiä määriä. Suomen valtion omistamana valtakunnallisena mediayhtiönä sen yhtenä tavoitteena on ollut sisällön tarjoamisen lisäksi arkistoida sitä mahdollisimman paljon.

Yhtiön kaikkien media-aineistojen keskitettynä arkistointijärjestelmänä toimiva Metro ei ole lähtökohtaisesti suunniteltu valokuvamedian, vaan videon ja audion hallintajärjestelmäksi. Tämän vuoksi Ylessä päätettiin keskittää yhtiössä tuotettujen uusien markkinointivalokuvien ja valokuva-arkistokokoelmien hallinta samaan tietojärjestelmään.

Yksi alusta, joka tavoittaa yhä useamman yleläisen

Yle on käyttänyt Media Tailorin kehittämää Media Pocketia vuodesta 2022 alkaen. Digitaaliseen aineistonhallintaan erikoistunut alusta toimii Ylen keskitettynä kuvanhallinta-alustana.

Näin yhtiö tulee keskittäneeksi jatkossa yhä enemmän materiaalejaan Media Pocketiin.

Arkiston vieminen Media Pocketiin tuo mukanaan lukuisia hyötyjä. Sen lisäksi, että arkistomateriaalit saavat turvallisen ja laadukkaan pilvikodin itselleen, tulee Ylen samalla keskitettyä yhä enemmän materiaaleja ja toimintoja yhdelle ja samalle alustalle.

Yhtiön valokuvamedian hallinta ja arkistointi saman järjestelmän kautta hyödyttää pääkäyttäjäryhmien, markkinoinnin ja arkiston lisäksi kaikkia Ylen yksiköitä, joissa mitä moninaisimmilla tavoilla julkaistaan valokuvia.

Yle Arkiston valokuvakokoelmien migraatio Media Pocketiin on tärkeä virstanpylväs, jolla saadaan keskitettyä yhtiön valokuvamedian hallintaa ja arkistointia saman järjestelmän alaisuuteen.

Media Pocket toimii jatkossa Ylen markkinoinnin Kuvatiimin tuottamien markkinointikuvien tuotantojärjestelmänä ja Yle Arkiston hallinnoimien valokuvakokoelmien arkistojärjestelmänä.

Kokoelmien ja toimintojen keskittäminen samaan järjestelmään hyödyttää pääkäyttäjäryhmiä, koska jatkokokehitystarpeet ovat monelta osin yhteisiä ja niiden edistämisestä ja priorisoinnista voidaan sopia yhdessä.

Keskittäminen hyödyttää myös isoa joukkoa Ylen kuvajulkaisijoita, koska merkittävä osa Ylen kuva-aineistosta on haettavissa samasta järjestelmästä.

Pekka Kauranen, Main Archive User, Yle

Onnistunut Yle Arkiston siirto on osoitus pitkäjänteisestä kehitystyöstä

Yle ei halunnut aloittaa yhteistyötä Media Tailorin kanssa ainoastaan laadukkaan DAM-ohjelmiston takia. Ohjelmiston lisäksi yhtiö halusi rinnalleen kumppanin, joka pystyy jatkuvasti kehittymään ja on valmiina reagoimaan kehitystarpeisiin.

Ylen uusi arkisto on yksi mainio esimerkki pitkäjänteisestä kehitystyöstä. Se on valmistettu hartaasti muiden Yle-kehitysprosessien ohella. Kehitystyössä on otettu huomioon asiakkaan tarpeet, minkä myötä viestintää osapuolien välillä on vaalittu huolella.

Media Pocketiin siirretty arkisto sisältää jo puoli miljoonaa tiedostoa. Ylipäätään Ylen ihan jo päivittäisellä tasolla käsiteltyjen sisältöjen määrä vastaa Suomen suurimpia, minkä myötä on luonnollista, että Yle vaatii ratkaisuja, jotka pystyvät uimaan tässä valtavassa sisältömeressä.

Ja mikä hienointa, Media Pocket on onnistunut käsittelemään ja arkistoimaan jokaisen tiedoston. Näin valtavien määrien käsittely osoittaa, että Media Pocket on kykeneväinen skaalautumaan todella pitkälle.

Saumaton yhteistyö Yle Arkiston ammattilaisten kanssa niin suunnittelu kuin toteutusvaiheessa sekä Media Pocketin prosessointikyky ja rajapinnan ketteryys olivat avaimet onnistumiseen.

Henri Mitikka, Product Specialist, Media Tailor

Räätälöidyt ratkaisut myös isompaan nälkään

Ylen ja Media Tailorin välillä on soinut yhteinen sävel aivan ensihetkistä alkaen. Reilussa vuodessa alustaa on viety yhteistuumin lukuisia askelia eteenpäin, eikä vauhti ole lähelläkään hidastumista.

Arkiston siirtäminen Media Pocketiin on osoitus vakaasta luottamuksesta. Ylen pitkän, vuosikymmeniä kestäneen historian aikana on kertynyt kattavasti materiaalia, joista useilla on merkittävää kulttuurista arvoa. Siksi niitä tulee säilyttää turvallisesti.

Ennen kaikkea olemme olleet Ylelle nimemme veroisia – laadukkaasti ja järjellä kehitetyn alustamme mahdollistaa valtavan mediayhtiön tarpeet täyttävien ominaisuuksien räätälöinnin.

This site is registered on wpml.org as a development site. Switch to a production site key to remove this banner.