
Mitä olemme puuhanneet?
Vuoden 2025 ensimmäinen puolikas on pitänyt sisällään niin uusia kehityksiä medianhallinnan saralla, tekoälyä kuin muita tulevaisuuteen katsovia teknologioita. Olipa kyse tuotannosta, hallinnosta tai jakelusta, missiomme tehdä tehokas teknologia vaivattomaksi asiakkaillemme pysyy samana. Tässä viime kuukausien kohokohtiamme.
Banijay Finland säästää aikaa ja rahaa Technology-as-a-Servicen avulla
Banijay Finland on Suomen suurimpia tuotantoyhtiöitä. Se on ensimmäisenä ottanut käyttöön Media Tailorin TaaS-palvelukokonaisuuden niin, että siihen kuuluvat myös kattava IT-palvelut.
TaaS säästää resursseja ja vaivaa. Samalla Banijay saa kumppanin, joka osaa rakentaa kokonaisuuden, joka palvelee parhaalla mahdollisella tavalla.
Uusia työnkulkuja ja tarinankerronnan muotoja Ylen uusilla ja IP-pohjaisilla uutisstudioilla
Suomen tunnetuimmat Ylen uutisstudiot astuivat nykyaikaan, kun vaativa uudistustyö Pasilassa saatiin maaliin kahden vuoden työn jälkeen. Media Tailorilla oli merkittävä rooli kokonaisuudessa, jossa ei uusittu vain teknologiaa, mutta myös työskentelytavat.
Vanha SDI-tekniikka korvattiin modernilla IP-pohjaisella ratkaisulla (ST 2110), joka mahdollistaa skaalautuvan, joustavan ja pitkäikäisen järjestelmäarkkitehtuurin.
Media Pocket hallitsee tehokkaasti Russmedian yli 10 miljoonan tiedoston arkistoa
Russmedia on itävaltalainen mediayhtiö, jolla on kaksi päivittäin julkaistavaa sanomalehteä, kuusi viikottaista lehteä ja yli 40 online-portaalia ja sovellusta, jotka tavoittavat 115 miljoonaa vierailua ja 1,2 miljardia sivulatausta kuussa.
Yhteistyömme pohjalta syntyi ratkaisu, joka kytkee yhteen Media Pocketin pilviarkistoinnin osaksi jokapäiväisiä toimituksen työnkulkuja.
Vaikka kehitysprojekti oli laaja, projekti saatiin valmiiksi toivotussa aikataulussa alle kolmessa kuukaudessa kehityksen aloittamisesta.
4K UHD-laatua ja monikanavaääntä Ruutuun
Vastasimme materiaalihallinnan teknisestä toteutuksesta ja laadunvarmistuksesta Nelonen Median uuden Ruutu + Premium -palvelun käyttöönotossa.
Rooliimme kuului erityisesti sisältöjen tekninen käsittely ja laadun optimointi, joissa on tasapainoiltu korkean kuvanlaadun ja katselukokemuksen sujuvuuden välillä.
Media Pocketin uudet integraatiot ja kehitykset
Vuosi 2025 on jo tähän mennessä tuonut Media Pocketiin suuren määrän uusia toimintoja ja parannuksia, jotka helpottavat sisällön hallintaa, jakelua ja monikanavaista julkaisemista. Niitä ovat muun muassa:
- CDN & striimaus
- AI-tunnisteiden luontiin on-prem-koulutuksella
- VOD-tyylinen portaali tuotantojen esittelyä varten
- WordPress, Adobe InDesign ja Labrador CMS -integraatiot
Tekoäly ja media-ala – erottamaton pari
Tekoälykyselymme tarjoaa mielenkiintoisia näkemyksiä media-alan ammattilaisten näkemyksiin tekoälystä ja sen hyödyistä. Esimerkiksi tekoälypohjaisten työnkulkujen kerrotaan säästävän keskimäärin jopa 11 tuntia viikossa!
Kiitos kaikista kohtaamisista!
BSC Expo, DPP’s European Broadcaster Summit and In Conversation, MediaTech Festival, MPTS 2025 ja Streaming Tech Sweden.
Olemme kieltämättä ehtineet käydä siellä ja täällä. Kasvotusten tapaaminen onkin mitä parhain tapa luoda uusi verkostoja ja tutustua uusiin ihmisiin!
Ja tämä on vasta alkusoittoa! Erityisesti odotamme IBC2025 -tapahtumaa, Meillä onkin valmisteilla jotain uutta ja hienoa, joten pidä huoli, että kohtaamme Amsterdamissa!
Kurkkaa verkkokauppaamme ja tule vierailulle Showroomiin!
Verkkokauppamme on suunniteltu tekemään tuotantokalustosi päivittämisestä mahdollisimman helppoa. Oletpa sitten Arri Alexan, Astera LunaBulbin tai neonvärisen teipin (tärkeä, eikö?) tarpeessa, verkkokauppamme on oikea osoite sinulle.
Vieraile Showroomissamme Pasilassa Radiokatu 3:ssa, ja koe laaja valikoima kuvaus- ja tuotantovälineitä käytännössä asiantuntevan opastuksen kera. Lähetä meille viesti sopiaksesi vierailustasi tai varaa aika suoraan verkossa, niin pidämme huolen, että showroomissa on esillä kaikki haluamasi!
Nautitaan kesästä ja nähdään pian!
Toivotamme kaikille kesäisintä kesää!
Jos sinulla on etsinnässä kumppani, joka tietää kuinka ratkaista haastavimmatkin työnkulkuhaasteen, tiedät kehen olla yhteydessä! Olemme täällä sinua varten. 🧡